Koulussa 22.8. tehty novelli, jossa otsikot annettiin etukäteen.
Ope sitten luki nämä ja numeroksi sain 9 ½. Tässä tämä novelli
tulee kirjoitusvirheineen kaikkineen... :'D

----------

Kaunis lauantaiaamu sai Lunan haluamaan ulos. Hän heräsi
aikaisin ja teki itselleen aamupalaa, jotta jaksaisi olla edes
vähän aikaa. Suunnitelma oli istua pihalla. Se ei ollut Lunan ta-
paista ollenkaan ja isä olikin härnännyt häntä.
"Ai Luna, sua puri sitte leppäkerttu!" hän virnisteli. Asiasta välit-
tämättä Luna hyräili nyt keittiössä, sillä hän oli hyvin itsepäinen.

Noin kahdentoista minuutin kuluttua hän oli istahtanut terassille
kuitenkin miettien, menisikö sittenkin kavereidensa kanssa ulos.
Juttu unohtui pian. Pihalla juoksi orava tuuhean häntänsä
kanssa. Nähdessään Lunan se pysähtyi ja tuijotti häntä pienillä
silmillään. Sen nenä haisteli ilmaa. Kun Luna liikahti, se oli
salamannopeasti poissa.
"Mitä sä teet, Luna?" kuului ääni.
"Hiljaa, Max. Mä istun pihalla", Luna totesi rauhallisesti
ottaen samalla leppäkertun käteensä. Max pyöritteli silmiään
lähtien takaisin sisälle.

Muutama tunti kului, eikä Luna ollut nähnyt muuta kuin
pari mehiläistä. Kuului haukotus ja heti perään aivastus.
Hän huomasi parven kärpäsiä pörräämässä seinän vieressä.
Hitaasti Luna lähti kävelemään kohti parvea, mutta tuli
takaisin pian. Kuollut hiiri houkutteli kärpäset paikalle!
Pian hän sai taas veljensä kiusaksi.
"Joko tuut sisälle, luonnontutkija?" Max kysyi kärsimättömänä.
"En, ennenkun tulee nälkä", kuului vastaus ja niin oli taas
kiusankappale poissa.

Luna oli vaihtanut paikkaa terassilta pienen lammen viereen.
Heidän pihallaan oli pieni lampi, jossa uiskenteli kaikenlaisia
ötököitä. Osa oli hukkunut sinne.
"Hih, vesikirppui!" Luna mutisi ja otti yhden käteensä. Sen jalat
sätkivät, kun hän katseli sitä. Hetken ajan kuluttua pikku
vesikirppu pääsi takaisin lampeen. Samalla Luna pelasti
lampeen eksyneen leppäkertun vedestä.

Sisällä Max teki lettuja houkutellakseen siskonsa takaisin sisälle.
Isä taas härnäsi poikaansa, joka ei yleensä tehnyt ruokaa.
"Ai, Maxia puri sitte vehnäjauho", hän virnisteli.
Asiasta välittämättä Max hyräili keittiössä.

Ulkopuolella Luna haistoi lettujen tuoksun.
Mehiläiset lyllersivät nurmikolla nousten välillä ilmaan ja oravakin
oli palannut. Luna huokaisi.
"Hyvä on, hyvä on, mä tuun kohta!" hän huusi seuraten samalla
muurahaisten matkaa. Hänellä oli ollut oikeastaan ihan mukavaa,
kun sai olla melkein yksin. Ainoa häiritsijä oli hänen veljensä.
Lopulta letut sitten voittivat ja Luna siirtyi sisälle syömään
mustia, palaneita lettuja.
"Tiiätsä mitä, Max -rakas? Käy säkin ulkona!" Luna
sanoi lopuksi ja söi taas yhden letun.

Mun ja serkun keksimän Saz -sarjakuvan henkilöistä yksi esiintyy nyt tässä sarjakuvassa nimeltänsä "Nalle". Hahmo on Zelda Saz, hahmoista lapsellisin. Tuutte näkemään Be Creativessa vielä Aubree Sazin ja Sheila Sazin, sen lupaan ^^
Aikaa meni n. 1½ tuntia tämän työn tekemiseen.

KLIK!

Koska kuva oli liian iso Be Creativeen, se meni tohon ylös linkkinä... :)

Tällaisen kuvan Hay Linistä (tuttu W.I.T.C.H -sarjiksista) piirsin, mallina oli...
Aikakirjat ja jokin niistä numeroista, mitä nyt olikaan. Käytin tähän työhön vain
normilyijistä ja siihen se jäi. ^^

Tällainen tyttö tuli väsättyä, toivottavasti tykkäät (:
Aikaa kulutin ehkä puoli tuntia, kauan siihen menikin.

Klick!

Eka novelli, jonka tänne uskallan pistää. Olen yksi näistä hahmoista, nimittäin itse päähahmo Jamie. Ja yksi hahmoista taas on
ihastukseni, jonka nimi tulee eräästä unestani jossa hän sanoi nimekseen... No lue eteenpäin.

Niin ja muuten, hahmoni Jamie, sekä ihastus esiintyvät tästedes useimmissa novelleissani. ^^

----------

Auringon valo tunkeutuu mieleeni hiljalleen herätellen unisia aivojani. Pidän silmäni kiinni haukotellen samalla, kun silmät painavat ja meinaan nukahtaa uudestaan. Kuka keksi maanantaiaamut?
Oven takaa kuuluu koputuksia. Lisää koputuksia. Arvelen sen olevan joku siskoistani.
"Jamie perkele! Sä myöhästyt ihan just koulusta!" kuuluu huuto.
"Mitä hemmettiä? Mä haluan nukkua, Jo..." vastaan haukotellen. Jo, siskoni, kyllästyy
ja huutaa perässään: "Nähdään sitten kymmenen minuutin kuluttua pysäkillä."
Se totisesti sai minut liikkeelle. Pomppasin sängystä ylös ja pistin tekstarin kaverilleni.

Bussiin en ehtinyt, joten hyppäsin pyörän selkään ja poljin hullun lailla koululle.
Onneksi pääsin ajoissa ja nauliuduin saman tien sille paikalle, sillä ystäväni
Loraine hyppeli minua kohti ja tarrasi kädestäni kiinni kuin eskari-ikäinen.
"Jamie, oon kaivannu sua jo!" hän huudahti ja puristi kättäni.
"Älä viitti Loraine, me ollaan yläasteella", tuhahdin ja revin käteni irti pistäen ne puuskaan, ettei hän olisi tarrannut uudestaan kiinni kädestäni.
"Mitä siitä? Miks et tullu samalla bussilla kun mä? Miks?" Loraine aloitti kyselyn.
En vastannut mitään, sanoin vain meneväni vessaan.

Sain Kaisan, ihastukseni, perääni kun kävelin. Kokeillakseni pysähdyin. Niin myös hän pysähtyi,
haukkasi hieman henkeä ja alkoi kävellä minua kohti.
"Mitähän tolla on mulle asiaa...?" mietin hämmentyneenä. Äkkiä kuului ääni, jonka tunnistin
Kaisan kaverin ääneksi. Puraisin huultani, kun hän lähti kaverinsa luokse hieman
pettyneen näköisenä.
Kesken haaveiluni puhelin piippasi. Loraine lähetti viestin.
"Hei tuutko, tunti alkaa viiden minsan päästä? Me myöhästytään jo!"
Huokaisten lähdin kulkemaan kohti äidinkielen luokkaa.

Onneksi muutaman tunnin päästä olisi ruokailu, pääsisin syömään jotakin.
Aamukiireessä en kerennyt syömään yhtään mitään.
Siitäkin Loraine sai piikittelemisen aihetta, minä inhoan piikittelyä yli kaiken.
"Kannattaisi herätä aikaisemmin, oli ihan perseestä mennä yksin bussilla. Rose tuli
samalla bussilla ja alkoi heti pälpättämään jostain eilisillasta, kun se oli kännissä... Ja tiedätsä kun sillä on sellanen ylimielinen hymy, kun se kertoo kaikista kännikokemuksistaan, vaikka on vasta 13 -vuotias... Ihan helvetin rasittavaa! Eihän sitä kukaan jaksa, eikö niin, Jamie... Jamie?"
Olin hävinnyt äidinkielen luokan eteen odottamaan tunnin alkua.
.
"Mitä eroa on lauseella ja virkkeellä? Kukas voisi vastata... Noh... Jamie!" kuului opettajan ääni raikuvana. Havahduin ja mietin hetken.
"Öö... Kokonaisuus", vastasin sitten. Opettaja sai hymyn kasvoilleen.
"Äh, kello on jo näin paljon. Ensi viikolla teillä on koe, sivuiksi tulevat 180-193..." pälpätys jatkui ja Loraine kuunteli kiinnostuneena. Hän käänsi katseensa minuun.

"Meiän täytyy varata aikaa lukemiseen, Jamie tiedäthän?" hän aloitti ja tarrasi taas kädestäni.
"En mä tiedä. Kuka nyt kokeista jaksaa välittää?" mumisin ja vetäisin käteni irti. Loraine pahastui.
"Sama mulle. Jää sitten luokalle!" hän sihisi minulle.

"Ihan helvetin kauheeta tää", sanoin eräälle luokkalaisellemme ruokailujonossa. Kaisa oli tullut jostain syystä taakseni kaverinsa kanssa ja puhui hänen kanssaan ihanan pehmeällä äänellään.
Polveni olivat pettää altani, kun hän koski selkääni. Siitä tuli mieleen eräs laulu, jossa laulettiin 'Selkä toisen selkää vasten'. Ehkä vain kuvittelen, että hän pitäisi minusta.
Hän katseli minua välillä, lauseidensa välillä. Tuntui kuin hän olisi puhunut... minusta.
Olenkohan tulossa vainoharhaiseksi?
"Mitä meillä on liikassa tänään?" Kaisa kysäisi kaveriltaan. Käännähdin ympäri ja katsoin hänen
ihania hiuksiaan. Ihan niinkuin minulla. Hän myös piti usein käsiään puuskassa, niinkuin minäkin.
Tämähän on pelottavaa.