perjantai, 12. syyskuu 2008
Kotipihani pikkuväkeä
Ope sitten luki nämä ja numeroksi sain 9 ½. Tässä tämä novelli
tulee kirjoitusvirheineen kaikkineen... :'D
----------
Kaunis lauantaiaamu sai Lunan haluamaan ulos. Hän heräsi
aikaisin ja teki itselleen aamupalaa, jotta jaksaisi olla edes
vähän aikaa. Suunnitelma oli istua pihalla. Se ei ollut Lunan ta-
paista ollenkaan ja isä olikin härnännyt häntä.
"Ai Luna, sua puri sitte leppäkerttu!" hän virnisteli. Asiasta välit-
tämättä Luna hyräili nyt keittiössä, sillä hän oli hyvin itsepäinen.
Noin kahdentoista minuutin kuluttua hän oli istahtanut terassille
kuitenkin miettien, menisikö sittenkin kavereidensa kanssa ulos.
Juttu unohtui pian. Pihalla juoksi orava tuuhean häntänsä
kanssa. Nähdessään Lunan se pysähtyi ja tuijotti häntä pienillä
silmillään. Sen nenä haisteli ilmaa. Kun Luna liikahti, se oli
salamannopeasti poissa.
"Mitä sä teet, Luna?" kuului ääni.
"Hiljaa, Max. Mä istun pihalla", Luna totesi rauhallisesti
ottaen samalla leppäkertun käteensä. Max pyöritteli silmiään
lähtien takaisin sisälle.
Muutama tunti kului, eikä Luna ollut nähnyt muuta kuin
pari mehiläistä. Kuului haukotus ja heti perään aivastus.
Hän huomasi parven kärpäsiä pörräämässä seinän vieressä.
Hitaasti Luna lähti kävelemään kohti parvea, mutta tuli
takaisin pian. Kuollut hiiri houkutteli kärpäset paikalle!
Pian hän sai taas veljensä kiusaksi.
"Joko tuut sisälle, luonnontutkija?" Max kysyi kärsimättömänä.
"En, ennenkun tulee nälkä", kuului vastaus ja niin oli taas
kiusankappale poissa.
Luna oli vaihtanut paikkaa terassilta pienen lammen viereen.
Heidän pihallaan oli pieni lampi, jossa uiskenteli kaikenlaisia
ötököitä. Osa oli hukkunut sinne.
"Hih, vesikirppui!" Luna mutisi ja otti yhden käteensä. Sen jalat
sätkivät, kun hän katseli sitä. Hetken ajan kuluttua pikku
vesikirppu pääsi takaisin lampeen. Samalla Luna pelasti
lampeen eksyneen leppäkertun vedestä.
Sisällä Max teki lettuja houkutellakseen siskonsa takaisin sisälle.
Isä taas härnäsi poikaansa, joka ei yleensä tehnyt ruokaa.
"Ai, Maxia puri sitte vehnäjauho", hän virnisteli.
Asiasta välittämättä Max hyräili keittiössä.
Ulkopuolella Luna haistoi lettujen tuoksun.
Mehiläiset lyllersivät nurmikolla nousten välillä ilmaan ja oravakin
oli palannut. Luna huokaisi.
"Hyvä on, hyvä on, mä tuun kohta!" hän huusi seuraten samalla
muurahaisten matkaa. Hänellä oli ollut oikeastaan ihan mukavaa,
kun sai olla melkein yksin. Ainoa häiritsijä oli hänen veljensä.
Lopulta letut sitten voittivat ja Luna siirtyi sisälle syömään
mustia, palaneita lettuja.
"Tiiätsä mitä, Max -rakas? Käy säkin ulkona!" Luna
sanoi lopuksi ja söi taas yhden letun.
maanantai, 8. syyskuu 2008
Nalle
Aikaa meni n. 1½ tuntia tämän työn tekemiseen.
KLIK!
Koska kuva oli liian iso Be Creativeen, se meni tohon ylös linkkinä... :)
maanantai, 8. syyskuu 2008
Hay Lin
Aikakirjat ja jokin niistä numeroista, mitä nyt olikaan. Käytin tähän työhön vain
normilyijistä ja siihen se jäi. ^^
lauantai, 6. syyskuu 2008
ArtPad -työ: Tyttö
Aikaa kulutin ehkä puoli tuntia, kauan siihen menikin.
Klick!
perjantai, 5. syyskuu 2008
Selkä toisen selkää vasten
Eka
novelli, jonka tänne uskallan pistää. Olen yksi
näistä hahmoista, nimittäin itse päähahmo
Jamie. Ja yksi hahmoista taas on
ihastukseni, jonka nimi tulee
eräästä unestani jossa hän sanoi nimekseen... No
lue eteenpäin.
Niin ja muuten, hahmoni Jamie, sekä ihastus esiintyvät tästedes useimmissa novelleissani. ^^
----------
Auringon valo
tunkeutuu mieleeni hiljalleen herätellen unisia aivojani. Pidän
silmäni kiinni haukotellen samalla, kun silmät painavat ja
meinaan nukahtaa uudestaan. Kuka keksi maanantaiaamut?
Oven
takaa kuuluu koputuksia. Lisää koputuksia. Arvelen sen
olevan joku siskoistani.
"Jamie perkele! Sä
myöhästyt ihan just koulusta!" kuuluu huuto.
"Mitä
hemmettiä? Mä haluan nukkua, Jo..." vastaan
haukotellen. Jo, siskoni, kyllästyy
ja huutaa perässään:
"Nähdään sitten kymmenen minuutin kuluttua
pysäkillä."
Se totisesti sai minut liikkeelle.
Pomppasin sängystä ylös ja pistin tekstarin
kaverilleni.
Bussiin en ehtinyt, joten hyppäsin pyörän
selkään ja poljin hullun lailla koululle.
Onneksi pääsin
ajoissa ja nauliuduin saman tien sille paikalle, sillä
ystäväni
Loraine hyppeli minua kohti ja tarrasi
kädestäni kiinni kuin eskari-ikäinen.
"Jamie,
oon kaivannu sua jo!" hän huudahti ja puristi kättäni.
"Älä
viitti Loraine, me ollaan yläasteella", tuhahdin ja revin
käteni irti pistäen ne puuskaan, ettei hän olisi
tarrannut uudestaan kiinni kädestäni.
"Mitä
siitä? Miks et tullu samalla bussilla kun mä? Miks?"
Loraine aloitti kyselyn.
En vastannut mitään, sanoin
vain meneväni vessaan.
Sain Kaisan, ihastukseni, perääni
kun kävelin. Kokeillakseni pysähdyin. Niin myös hän
pysähtyi,
haukkasi hieman henkeä ja alkoi kävellä
minua kohti.
"Mitähän tolla on mulle asiaa...?"
mietin hämmentyneenä. Äkkiä kuului ääni,
jonka tunnistin
Kaisan kaverin ääneksi. Puraisin
huultani, kun hän lähti kaverinsa luokse hieman
pettyneen
näköisenä.
Kesken haaveiluni puhelin piippasi.
Loraine lähetti viestin.
"Hei tuutko, tunti alkaa viiden
minsan päästä? Me myöhästytään
jo!"
Huokaisten lähdin kulkemaan kohti äidinkielen
luokkaa.
Onneksi muutaman tunnin päästä olisi
ruokailu, pääsisin syömään
jotakin.
Aamukiireessä en kerennyt syömään
yhtään mitään.
Siitäkin Loraine sai
piikittelemisen aihetta, minä inhoan piikittelyä yli
kaiken.
"Kannattaisi herätä aikaisemmin, oli ihan
perseestä mennä yksin bussilla. Rose tuli
samalla
bussilla ja alkoi heti pälpättämään jostain
eilisillasta, kun se oli kännissä... Ja tiedätsä
kun sillä on sellanen ylimielinen hymy, kun se kertoo kaikista
kännikokemuksistaan, vaikka on vasta 13 -vuotias... Ihan
helvetin rasittavaa! Eihän sitä kukaan jaksa, eikö
niin, Jamie... Jamie?"
Olin hävinnyt äidinkielen
luokan eteen odottamaan tunnin alkua.
.
"Mitä eroa on lauseella ja virkkeellä?
Kukas voisi vastata... Noh... Jamie!" kuului opettajan ääni
raikuvana. Havahduin ja mietin hetken.
"Öö...
Kokonaisuus", vastasin sitten. Opettaja sai hymyn
kasvoilleen.
"Äh, kello on jo näin paljon. Ensi
viikolla teillä on koe, sivuiksi tulevat 180-193..." pälpätys jatkui ja Loraine kuunteli kiinnostuneena. Hän käänsi katseensa minuun.
"En mä tiedä. Kuka nyt kokeista jaksaa välittää?" mumisin ja vetäisin käteni irti. Loraine pahastui.
"Sama mulle. Jää sitten luokalle!" hän sihisi minulle.
"Ihan helvetin kauheeta tää", sanoin eräälle luokkalaisellemme ruokailujonossa. Kaisa oli tullut jostain syystä taakseni kaverinsa kanssa ja puhui hänen kanssaan ihanan pehmeällä äänellään.
Polveni olivat pettää altani, kun hän koski selkääni. Siitä tuli mieleen eräs laulu, jossa laulettiin 'Selkä toisen selkää vasten'. Ehkä vain kuvittelen, että hän pitäisi minusta.
Hän katseli minua välillä, lauseidensa välillä. Tuntui kuin hän olisi puhunut... minusta.
Olenkohan tulossa vainoharhaiseksi?
"Mitä meillä on liikassa tänään?" Kaisa kysäisi kaveriltaan. Käännähdin ympäri ja katsoin hänen
ihania hiuksiaan. Ihan niinkuin minulla. Hän myös piti usein käsiään puuskassa, niinkuin minäkin.
Tämähän on pelottavaa.